Parkinkentän asemakaavanmuutos

Ajankohtaista

  • Asemakaavaehdotusta esittelevä yleisötilaisuus järjestettiin etätilaisuutena keskiviikkona 5.5.2021. Tilaisuuden esitykset (power point -esitys)

Lisää aiheesta

Kaava-alueeseen kuuluu Parkinkentän lisäksi osa Kutomonkatua ja Tuureporinkatua sekä kenttää rajaavat Arkistonpolku ja Ukkokodinpolku. Suunnittelualueella on Parkinkentän monipuolinen ulkoliikuntapaikka, 1950-luvulla rakennettu kaksikerroksinen Turun Pyrkivän urheilutalo ja 1990-luvulla rakennettu osin kaksikerroksinen kentän huoltorakennus.

Kaupunki omistaa suunnittelualueen maa-alueen ja Parkinkentän huoltorakennuksen. Kansalliskehitys Oy omistaa Pyrkivän urheilutalon.

Suunnittelualueen lähiympäristössä on useita kaupunkikuvassa merkittäviä rakennettuja ympäristöjä kuten Konserttitalon, Ammatti-instituutin ja Maakunta-arkiston muodostama kokonaisuus, Parkinmäen palvelutalojen kokonaisuus sekä Verkatehtaan rakennus. Alue sijaitsee linja-autoaseman ja Aninkaistenkadun vilkkaan joukkoliikenneväylän lähellä.

Asemakaavanmuutoksen tavoitteet

Kaavan tavoitteena on mahdollistaa Parkinkentän täydennysrakentaminen osana kehittyvää Aninkaisten aluetta siten, että alueen liikuntapalvelut paranevat. 

Tavoitteena on

  • muodostaa kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen ja toiminnoiltaan monipuolinen kortteli, jossa yhdistyvät mm. liikunta, asuminen, toimisto- ja liikekäyttö. Asemakaavanmuutos tukee kaupungin väestötavoitetta ja on Keskustan kehittäminen -kärkihankkeen mukainen.
  • Tuomiokirkkonäkymän säilyminen erityisesti Aninkaistensillan suunnasta kaupunkiin saavuttaessa sekä alueen vehreän ja puistomaisen luonteen säilyminen.
  • rakentaa uudelleen nykyinen tekojäärata ja -kaukalo /pallokenttä vastaamaan nykystandardeja. Lisäksi alueelle tavoitellaan muita mahdollisia korkeatasoisia liikuntapalveluja osana alueen kokonaiskehittämistä.
  • selvittää lähialueen toimijoiden, kuten Konserttitalon ja Maakunta-arkiston, mahdolliset tarpeet ja huomioida ne tarvittavilta osin kaavamuutoksessa.
  • parantaa alueen kävelyn ja pyöräilyn yhteyksiä. Liikenteen tarpeet huomioidaan mm. osoittamalla tarvittavat auto- ja pyöräpysäköintipaikat alueelle.

Kaavan valmistelu ja osallistuminen

Suunnitelmiin voi tutustua kaavahaussa, josta löytyy myös keskustelutilaisuudessa 4.12.2019 esitelty aineisto.

Kaavaa valmistellaan vaikutuksiltaan merkittävänä ja sen hyväksyy kaupunginvaltuusto. Kaupunkiympäristölautakunta on hyväksynyt kaavaluonnoksen maaliskuussa 2020.

Kaavaehdotus on nähtävillä 26.4.-25.5.2021 välisenä aikana. Asemakaavanmuutosehdotus on nähtävänä Turku-pisteessä, os. Puolalankatu 5, 1. krs ja internetissä (kaavahaku). Mahdolliset muistutukset on toimitettava kaupunkiympäristötoimialalle, joko kirjallisena osoitteeseen PL 355, 20101 Turku tai sähköpostilla osoitteeseen kaupunkisuunnittelu@turku.fi ennen nähtävänäoloajan päättymistä.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (muutettu 29.3.2021)

 

Parkinkentän uusi asemakuva huhtikuu 2021.
Parkin kentän viitteelinen havainnekuva.

 

Kaupunginosa/Alue: